Lasten ja nuorten harrastustoiminta tulee turvata

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kokoontuu huomenna keskiviikkona keskustelemaan uusista rajoituksista helmikuusta alkaen. On täysin selvää, että rajoituksia täytyy joiltakin osin jopa tiukentaa. Tärkeintä rajoituksissa on kuitenkin niiden oikea kohdentaminen. Tällä hetkellä muun muassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevien rajoitusten hintalappu on sellainen, ettei siihen ole yksinkertaisesti yhteiskunnalla varaa, kun vielä huomioidaan, ettei kyseinen rajoitustoimi oikeasti auta virustilanteen ehkäisemisessä lainkaan. Täytyy ymmärtää, että kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta tilanne on itse asiassa täysin päinvastoin: suurin osa niin lasten kuin aikuistenkin harrastustoiminnasta on jonkun ammattilaisen vastuulla, joka on suunnitellut toiminnan vastaamaan nykyisiä turvallisuuskriteereitä.

Nyt moni lapsi ja nuori on keskeyttänyt harrastuksensa (ja luku tulee kasvamaan tätä menoa rajusti!) nimenomaan siitä syystä, ettei hommasta löydy etänä mitään, minkä vuoksi olisi mielekästä jatkaa. Harvassa tosiaan ovat ne harrastukset, joita on mielekästä tehdä / jatkaa etänä. Vaihtoehdoksi tälle turvalliselle harrastukselle haetaan nyt muita ajankäytön kohteita, eikä tarvitse omata kummoistakaan mielikuvitusta ajatellessaan, mihin esimerkiksi monen nuoren harrastajan fokus siirtyy tai mitä lasten ja nuorten hyvinvoinnille kuuluu hetken päästä.

Toivon todella koordinaatioryhmältä löytyvän lihaksia oikeanlaiseen päätöksentekoon jatkossa. Harrastustoiminnan osalta ollaan täysin hakoteillä.