Espoo hukkasi 4,5 miljoonaa kulttuurin ja taiteen rahoja

Yleisradio uutisoi 28.2.2021 kulttuuribudjettien käytöstä Manner-Suomen kunnissa (https://yle.fi/uutiset/3-11807638). Espoossa 53,4 miljoonan kulttuurin ja taiteen kokonaisbudjetista jäi käyttämättä viime vuonna 4,5 miljoonaa euroa. Samaan aikaan moni taide- ja kulttuurialan työntekijä elää ahdingossa tulojen romahdettua.

Espoon tilannetta valotettiin vielä tarkemmin erillisessä artikkelissa (https://yle.fi/uutiset/3-11810901):

Painolastina kulttuurijohtaja Susanna Tommilan harteilla on myös seuraavan valtuustokauden merkittävät kulttuurilautakunnan säästötavoitteet. Koronaepidemia-ajasta ja kulttuuripalveluiden palauttamisesta uuteen kukoistukseen täytyy selvitä Espoossa entistä vähemmällä rahalla.

– Tällä hetkellä meille ilmoitettu säästötavoite on yli kolme miljoonaa euroa vuoteen 2025 mennessä, Tommila kertoo.

Yleisradio / Päivi Köngäs ja Marianne Mattila 28.2.2021

Esimerkiksi Helsingin kaupunki jakoi syksyllä 2020 nopealla aikataululla kolme miljoonaa euroa erityisavustuksia koronapandemian runtelemalle taide- ja kulttuurikentälle. Myös Jyväskylä tunnisti budjetista käyttämättä jäämässä olevat varat ajoissa, ja nämä jaettiin kultturin toiminta-avustuksina kentälle viimeistä euroa myöten.

Kulttuurimäärärahat ovat vain muutamia prosentteja kaupungin kokonaisbudjetista. Ne ovat kuitenkin elintärkeitä yksittäisille taiteilijoille ja taidelaitoksille, jotka lisäävät merkittävällä tavalla kaupungin vetovoimaa ja kaupunkilaisten hyvinvointia.

Tulevien vuosien säästötavoitteet eivät ole realististia: entisestään höylätyllä budjetilla ei voida ylläpitää Espoon mainetta merkittävänä kulttuurikaupunkina. Tärkein teema kuntavaalikampanjassani onkin taiteen ja kulttuurin tukeminen: kulttuurilaitosten toimintaan on turvattava riittävät resurssit, jotta kenttä kukoistaa jatkossakin koko laajuudeltaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s