Nuorisopahoinvoinnin kierre on katkaistava

”Helsingin ja Uudenmaan poliisilaitoksissa on pantu merkille muun muassa sovittuja joukkotappeluita, aseistuksen kovenemista ja merkkejä nuorisojengien synnystä. Vaikka suurin osa nuorista voi hyvin, pieni vähemmistö voi poliisinkin näkökulmasta entistä huonommin.”

YLE 30.3.2021

Koronaviruksen ehkäisemistyössä olemme nähneet kuluneen reilun vuoden aikana rajuja toimenpiteitä. Jotkut määrätyistä rajoituksista ovat olleet poikkeuksellisen vaikeita perustella, ja yksi näistä on lasten ja nuorten harrastustoimintaan kajoaminen. Vielä hetki sitten valtaosa lasten ja nuorten yksilö- tai ryhmäharrastustoiminnasta oli keskeytetty tai toteutettiin etänä. Koronaviruksen estämiseksi tehdyistä toimenpiteistä osa on ollut tarpeellisia, jopa välttämättömiä. Kaiken kaikkiaan itseäni on kuitenkin monelta osin ihmetyttänyt niiden kohdentaminen ja epäloogisuus.

Monelle aikuiselle harrastuksen puuttumisen oletetaan tarkoittavan lähinnä lisääntynyttä ärtyneisyyttä ja elämänlaadun hetkellistä laskemista. Ongelmat halutaankin mieltää mieluummin hetkellisiksi, pieniksi ja väliaikaisiksi kuin pitkäkestoisiksi, suuriksi ja kestämättömiksi. Niitä myös pidetään valitettavana asiana lähinnä yksilötasolla. Lasten ja nuorten kohdalla tilanne on kuitenkin jo lähtökohtaisesti täysin toinen. Heidän vuotensa on suhteessa paljon pidempi kuin meillä vanhemmilla, ja kehitysvaiheiden puitteissa puhutaan jo todella merkittävästä ajanjaksosta koronapandemian varjossa. Esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä harrastustoiminta nousee erittäin merkittäväksi katalysaattoriksi. Elämän sisällön rikastamista, mielekästä tekemistä koulun ja opiskelun ohella sekä tavoitteiden asettamista ja saavuttamista – siitähän harrastuksissa on lähtökohtaisesti kysymys.

Rajoitusten seurauksena moni nuori on menettänyt otteensa yhteiskuntaan ja ajautunut sivuraiteille. Sisältöä elämään on joutunut hakemaan sieltä, mistä sitä sattuu saamaan. Lisääntyneet luvut väkivaltatilastoissa ja nuorten muun muassa jaksamisen puutteena näkyvä oireilu puhuvat omaa karua kieltään. Näin ei voi jatkua, eikä tällaista kokeellista päätöksentekoa kestä kukaan. Mikäli tulevaisuudessa joudutaan turvautumaan rajuihin rajoituksiin, niiden kohdistamista täytyy harkita uudelleen. Nykyinen malli on ollut rajoittaa sitä mitä voidaan, riippumatta siitä, onko päätöksestä pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä vai haittaa. Lasten ja nuorten elämää rajoitettiin kohtuuttomiin saakka, ja tämän virheen vaikutukset yhdessä taiteen ja kulttuurin tuhoamisvimman kanssa ulottuvat vuosikymmenien päähän. Maamme tulevaisuuden toivojen maksama hinta ei missään määrin vastaa heihin kohdistuneista rajoituksista saatua hyötyä. Kohtuuttomuudesta maksamisen on loputtava nyt.

Pahoinvoinnin vähentäminen ja sen ennaltaehkäiseminen on suurimpia haasteita, joita kunnallisessa päätöksenteossa tulee tulevaisuudessa ottaa huomioon. Koronapandemian jälkeisessä jälleenrakennustyössä tärkeimmäksi asiaksi nousee nuoren sukupolven kuntoon saattaminen.

Muutamia mielestäni tärkeitä poimintoja aiheesta:

Nämä kaikki edellä mainitut ovat priorisointi-, eivät rahakysymyksiä.